Kirjoittajan työt ja yöt

10.1.2010 11.18 | JP Koskinen | Yleinen, Kulttuuri

Viime aikoina olen jättänyt kirjoittamisen minimiin ja uhrannut aikaani lukemiseen. Muutaman kuukauden aikana on tullut ahmittua taas historiaa noin 5000 sivun verran. Nyt meneillään on Peter Englundin Sodan kauneus ja kauheus. Sen jälkeen olisi vielä tarkoitus lukea muutama opus, sitten on tullut aika taas kirjoittaa itse. Ehkä.

Tuossa matkan varrella luin myös Väinö Kirstinän vuonna 1968 toimittaman Kirjoittajan työt -opuksen. Kirja on julkaistu 1968 ja Kirstinä on koonnut sen Kariston aloitteesta. Kirjassa käsitellään lähes kaikki kirjoittamisen lajit mitä kuvitella saattaa aina proosasta kuunnelmiin ja lehtiartikkeleista koulutelevision ohjelmiin.

Aika on tietysti ollut armoton mutta moni asia on pysynyt samana. Kirjailijan toimeentuloon ei suuria muutoksia ole noista ajoista tullut, ja nekin muutokset huonompaan päin. Menestyskirjoistakin Leo Kalervo (oikealta nimeltään Leo Eklin) kirjoittaa hiukan katkerahkoon sävyyn: ”Yhä useamman ostoksen motiiviksi jää vain se, että ostetaan koska muutkin ostavat tuota kirjaa; kuka tuommoisesta satamääräisestä uutuusvalikoimasta osaa muutoin mitään valitakaan.”

En oikeastaan jäänyt miettimään Kalervon kommenttia sinällään, sillä se on yleispätevä ja tosi, nyt ja aina. Havahduin siihen, etten ollut koskaan lukenut yhtäkään Leo Kalervon kirjaa, en rehellisesti sanoen ollut koskaan hänestä kuullutkaan. Pystyin tietysti helposti paikkaamaan tietämättömyyteni mutta se ei poistanut sitä onttouden tunnetta, jonka tämä tapaus aiheutti.

Onni on oikullinen ja historia armoton. Toiset se nostaa esiin, toiset unohtaa. Monet työt vaipuvat unohduksen yöhön.

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.